Olen kokeillut karkkilakkoa, karkkipäivää, herkkulakkoa, rajoitettua herkuttelua ja vaikka mitä. Kaikki kokeilut ovat menneet puihin ennemmin tai myöhemmin (voit käydä lukemassa aikaisemmista yrityksistä, repsahduksista ja epäonnistumisista osoitteessa mylifewithoutcandy.blogspot.com). Karppausta tai muuta diettiä/erikoisruokavaliota en tahdo kokeilla, vaan haluaisin syödä terveellisesti ja fiksusti, mutta kuitenkin niin, ettei mikään ruoka-aine olisi kielletty. Sitä paitsi en voisi nyt ollakaan täydessä herkkulakossa tai vastaavassa, sillä (teko)syitä herkutteluun on aivan liikaa. On tulossa nimipäiviä, lakkiaisia, synttäreitä, vaatekutsuja ja ihan vaan ystävien kesken vierailuja, joissa herkkuja on tarjolla. Olisihan se epäkohteliasta kieltäytyä niistä, vai mitä?

Ajattelin kokeilla tällä kertaa pehmeää laskua melkein-herkuttomuuteen. Olen juhannukseen asti herkkujenostokiellossa. Saan siis syödä makeaa, mutta en saa ostaa sitä. Juhannuksena saan syödä mökillä herkkuja kohtuudella. Juhannuksesta elokuun loppuun vietän 1+1+1-vaihetta eli saan syödä viikossa yhden pullan/leivoksen, yhden jäätelön ja yhden (pienen) karkkipussin. Syyskuun alusta aloitan täyden karkkilakon, muita herkkuja saan syödä kerran viikossa. Tämä vaihe loppuu jouluna.

Pohdittavaa on vielä. Mietin miten palkitsisin itseni jokaisen vaiheen jälkeen (tosin vähentynyt herkuttelu, parempi olo ja toivottavasti myös vähän kiinteämpi kroppa ovat jo itsessään aikamoinen palkinto). Mietin myös missä menee repsahduksen ja epäonnistumisen raja. Sitäkin olen miettinyt, että mitä sitten tapahtuu, jos epäonnistun. Olen tehnyt jo suunnitelman b (mehupaasto, jonka pitäisi viedä makeanhimo pois) ja suunnitelman c (hypnoosi). Varasuunnitelmiin ei kuitenkaan tarvitse turvautua, sillä aion onnistua.

Pahoittelut jo etukäteen perheelle ja ystäville, tulen olemaan kiukkuinen, vieroitusoireista kärsivä rouva lähiaikoina. Koittakaa kestää.

Kaikki eivät ole täydestä sydämestään mukana laihduttajan prosessissa. Moni läheinen saattaa sanoa asioita, joita painoaan pudottava ei halua kuulla. Syynä voi olla kateus tai silkka ajattelemattomuus.

Muun muassa näin on sanottu laihduttajille:

”Kyllä sinä meillä voit syödä.” Äiti yli 20 kiloa laihduttaneelle aikuiselle tyttärelleen

”Turha sinun on laihduttaa. Kilot tulevat kuitenkin takaisin.” Työkaveri painoa pudottavalle työkaverilleen

”Sinulla ei ole itsekuria, laihdutuksesi epäonnistuu.” Pomo 25 kiloa laihduttaneelle työntekijälleen

”Rypistyt ja kuivut, jos jatkat laihduttamista.” Tytär äidilleen

”Ei sinusta kyllä näy, että olisit laihtunut.” Työkaveri 30 kiloa laihtuneelle työtoverilleen

”Olit paremman näköinen pulleana.” Mies vaimolleen

”Ei kannata tuhlata rahaa uusiin vaatteisiin, koska lihot pian uudelleen.” Anoppi miniälleen

Oletko sinä kohdannut kateutta? Onko laihduttamisesi onnistumista epäilty? Voit kertoa omista kokemuksistasi kommenttiosiossa.

Tuolista nouseminen on vaivalloista ja takin pukeminen kankeaa. Syyllinen on maanantain kahvakuulatunti, jolla onnistuin kipeyttämään suurin piirtein jokaisen lihakseni.

Kärsin ajoittain kovista liikunnan jälkeisistä lihaskivuista, joiden epäilen johtuvan siitä, etten syö tarpeeksi pian ja oikein treenin jälkeen. (Tai sitten olen vain nynny, joka ei kestä normaalia, liikkujan elämään kuuluvaa kolotusta. Koska sillähän se kai lähtee, millä on tullutkin?)

Aina kun kivut iskevät, hämmästelen, miksen vieläkään ole tutustunut palautusjuomien ihmeelliseen maailmaan. Voisihan sitä edes kokeilla, olisiko niistä apua.

Moni laihduttaja karsastaa palautusjuomien kaloreja, mutta toisaalta liikunnan jälkeen olisi järkevää tarjota keholleen sen janoamia ravinteita. Kun palautuu tehokkaasti, kunto kohoaa ja jaksaa taas treenata.

Mitä sinulla on tapana syödä liikuntasuorituksen jälkeen? Sekoitatko urheilujuoman shakerissa, luotatko banaaniin vai tankkaatko vasta vähän myöhemmin? Mikä on parhaan makuinen valmis palautusjuoma? Kaikki vinkit ovat tervetulleita!

-Ida

Jotain tässä on tapahtunut ajatusmaailmalle, sillä harmitti vietävästi, kun kauniin aurinkoisena päivänä piti tyytyä oleilemaan sisätiloissa sen sijaan että olisin lähtenyt lenkkipoluille musiikit soiden. Kroppa ja mieli kaipaavat liikuntaa ja se on ihanaa! Nyt vaan toivon, että flunssa helpottaa nopeasti ja pääsen takaisin liikuntarytmiin kiinni!

Tällä viikolla pääsin koirakoulutuskentille pitkästä aikaa! Aloitin neliviikkoisen pentukurssin cairnpentuni Sulon kanssa tällä viikolla. Ainahan sanotaan, että omistaja ja koira muistuttavat toisiaan, ja tässä meidän tapauksessakin yhteneväisyyksiä on havaittavissa. Sulo on ERITTÄIN perso ruualle Se on niin liikuttavan näköinen, kun se istuu edessäni, tapittaa ruskeilla nappisilmillään ja on valmiina tekemään (tai ainakin yrittämään) ihan mitä vain että saisi edes palasen nakkia. Itseäni en tosin nykyään enää palkitse ruualla, toisin kuin koiraa J

Lauantaina juhlittiin veljeni valmistujaisia ja olin lupautunut leipomaan muutaman voileipäkakun sekä pari täytekakkua. Ei ollut mikään laihduttajan päivä kyllä lauantai! Omia leipomuksia tuli ”maisteltua” vähän reilummin ja santsattua vielä reilummin. Lisäksi tarjolla ollut sangria takasi sen, että kaloreita tuli nautittua myös nestemäisessä muodossa. No, kunhan syöminen palaa oikeille raiteille juhlien jälkeen, niin hätä ei ole tämän näköinen!

Siis TO-DEL-LA paljon. Nyt makeankiintiöni on ehkä täyttymässä, sillä makeanjälkeinen paha olo iskee melkeinpä heti kun saan makeaa suuhuni. Äitienpäiväkakku oli herkullista, mutta heti ensimmäisestä palasta tuli paha olo. Vierailulla ystävän luona herkullinen pulla alkoi tökkiä jo ennen puolivälin saavuttamista. En onnistunut edes tyhjentämään pientä lakupussia kerralla vaan siitä riitti kahteen herkuttelukertaan. Siis minä, jolle 500 g karkkipussi oli ihan piece of cake. Perin kummallista.

Toinen kummallinen juttu on se, että ennen halusin kyllä päästä herkuttelusta eroon, mutta en kuitenkaan ollut ihan valmis luopumaan herkuista. En vieläkään tahtoisi hyvästellä kakkuja, karkkeja ja leivoksia lopullisesti, mutta karkki- tai herkkulakko ei enää tunnukaan niin mahdottomalta tai sydäntäraastavalta idealta kuin joskus aiemmin. Iltaisin en kaipaa karkkipussia viereeni vaan ojennankin käteni kohti hedelmävatia. Oudointa tässä on se, että herkkujen korvaaminen hedelmillä tuntuu.. luonnolliselta. Hyvältä.

Olen yhtäkkiä oppinut huomaamaan, että herkut eivät tee oloani hyväksi. Sokeristen herkkujen jälkeen on pahan olon lisäksi aivan hirveä väsymys. Siis sellainen, joka tekee minusta lähes toimintakyvyttömän. Toimintakyvytön väsymys taas on todella turhauttavaa, sillä olen normaalisti aika aikaansaava ihminen. Seurauksena huono omatunto. Sokeripommien jälkeen verensokerini heittelee ja se tekee minusta kiukkuisen. Huono omatunto laiskottelusta + kiukku = ei se kaikkein mukavin ihminen/vaimo/äiti/ystävä. Pidemmällä aikavälillä tarkasteltuna huomaan, että myös jatkuva painon sahaaminen on ärsyttävää ja vetää pinnaa kireälle aina  ”paksukautena”.  Painoni ei nouse paljoa (onneksi!), mutta jo kilon painonnousu tuntuu ja näkyy tässä lyhyehkössä vartalossa. Olo on silloin koko ajan epämiellyttävä ja koko nainen kireänä kiukusta.

Tuntuu, että koko kevät on mennyt hukkaan. En ole saanut itsestäni irti painonpudotuksen suhteen. Tuntuu, että kokoajan joku hengittää niskaan ja kysyy miten on mennyt. Projektin julkisuus onkin ollut kova haaste. Lehtien kuvat kyllä keräävät paljon kiitosta. Ja onhan kuvat upeita kun niiden takana on joukko ammattilaisia. Oma mieli ja olemus meinaa kuitenkin jäädä talvisiin uniin vieläkin.

Viime syksynä aloitin tämän oman projektini. Elokuun lopulla kun palattiin arkeen lomilta, niin aloitin syömään säännöllisesti, monipuolisesti ja ennen kaikkea terveellisesti. Herkut laitoin hetkeksi sivuun. Söin salaattia päivittäin, join vettä. Paino alkoi tippua todella kivasti. Liikuntaa en saanut lisättyä, sohva veti vielä voiton. Paino kuitenkin tippui kaiken kaikkia 9-10kg. Tänä keväänä olen alkanut liikkumaan, liikun sairasteluita lukuun ottamatta useita kertoja viikossa, mutta ruokapuoli pettää. Jaksan syödä fiksusti hetken ja sitten annan vallan taas omille heikkouksille. Olen ehkä liikaakin ”syyttänyt” hormonitoimintaa ym siitä että paino junnaa. Tosiasiassa en ole tehnyt riittävän fiksuja valintoja.

Painonpudotus ei ole teoriassa vaikeaa, syöt vain vähemmän kuin kulutat. Vaikeaa on saada mieli mukaan noihin hyviin valintoihin. Olen pohtinut pääni puhki mistä ammentaa voimaa. Oman äidin sanat muiden puheiden tuoksinnassa nosti kuitenkin jotain positiivista mieleen. Luettuaan lehden hän muistutti mua, että olethan vielä ihan kisassa mukana. Muiden tyttöjen huikeiden painon pudotusten rinnalla olin jo laskenut itseni mielessäni ulos kisasta. Epäonnistuneen tunnetilassa on vielä vaikeampi nousta ylös ja tehdä niitä oikeita valintoja.

Tällä viikolla siis tein aikamatkaa viime kesään ja syksyyn ja mietin, miten silloin nostin fiilistä projektiin. Tarvitsin omaa aikaa ja tilaa. Tilaa omille ajatuksille, mieleistä tekemistä. Tajusin myös, että viime kesänä ensimmäinen pyörä lenkki arvioilta 5km sai minut miettimään miksi olin koko pyörän hankkinut, jalat olivat niin hapoilla. Syksyllä kun oltiin puolitoista vuotiaan kanssa HopLopissa, meinasin kuolla hengästymiseen. Pieni kiitäjä vei voimat äidistä kun lyhyen aikaa kiipeiltiin. Tänä keväänä ensimmäiset pyörälenkit on ollut ihania ja letkeitä, useita kilometrejä. HopLopissa menin 1- ja 2- vuotiaan perässä, aivan hikipäässä, mutta voimaa minulla oli. En väsynyt, jopa selkä toimi eikä kipeytynyt.

Eli vaikka painonpudotus tämän kevään osalta on ollut vielä hyvin maltillista, niin jotain on kuitenkin tapahtunut. Alkujaan elämänmuutosta aloittaessani yksi suurimmista toiveista oli saada enemmän jaksamista ja sitä on nyt tullut jo roppakaupalla. Vähintään yhtä tärkeää on peruskunnon koheneminen kuin kilojen tippuminen. Eli ei peli ole vielä menetetty

Pohdintojen ja oivallusten jälkeen on tämä viikko viikonloppua kohden sujunut jo paremmilla mielin. Eilen illalla vielä huomasin maidon olevan jo miltein loppu ja ajattelin kipaista kauppaan. Aikaisemmin olen tuon 4-5 kilometrin matkan suuntaansa mennyt autolla. Nyt tuli mieleen heti pyöräillä. Pyöräilystä sain mukavan lämmön ja kotona oli helppo tarttua vielä kahvakuulaan. Tämän viikon saldon voisin siis jo laskea reilusti plussan puolelle!

Tämä viikko meni jälleen kerran sairastaessa. Minä jo luulin, että tämän kevään flunssat olisi ollut takanapäin. Mutta vielä kerran räkä valui nenästä ja pieni kuume taittoi sängylle. Liikunta jäi siis tällä viikolla väliin, harmitti niin vietävästi laittaa Timolle (PT) viestiä, että kunto ei kestä treenaamista. Vappuna tuli kuitenkin vierailtua lasten kanssa legendaarisella Pyynikin näkötornilla munkkikahveilla ja kalorinkulutusta olisi tarvittu. Tarttui Pyynikin vierailusta kuitenkin vinkki kevään treenihin.

Nuorena kun pelasin koripalloa niin meillä aika ajoin oli treenjä myös Pyynikin maastossa, eli ns juoksutreenjä. Mäkiä ylös ja alas, portaita ylös ja alas. Jalat saatiin nopeasti hapoille kun portaita hypittiin ensin oikealla jalalla, sitten vasemmalla ja lopuksi tasajalkaa ylös. Myönnän, että inhosin nuorena noita portaita ja juoksuja, mutta nyt mieliin nousi ajatusta heittää joskus treeni noissa vanhoissa maisemissa. Kesäpyrstöä jos metsästää niin kyllä portaitten nousu on kohtuullista pakaratreeniä

Tällä viikolla siis treeninälkä taas nousi. Koko projekti kokee aina kovan tyssäyksen kun liikunta jää pois. Jotenkin on ollut niin vaikeaa huolehtia kunnolla syömisistä. Annan helposti periksi mielihaluille Tuntuu ettei ole yhtään voimaa vastustaa herkkuja. Toisaalta vaikka herkut on kokonaisuudessaan jäänyt paljon vähemmälle kuin aikaisemmassa elämässä niin huomaan väsyneenä kasaavani lautaselle ruokaakin tuplamäärän. Pastaa tai perunaa kun löytyy kiloissa eikä grammoissa viikon aikana.

Tarvitsee varmaan kokeilla uusia kesäreseptejä, josko niillä saisi intoa. Pahaa ruoka ei kukaan halua syödä. Jälleen kerran on palautettava itsensä lautasmallin ja säännöllisen syömisen rytmiin.  Tiedän, että vaikka epätoivoisena saatan pohtia erilaisia pussikeittokuureja, niin tiedän, ettei se ole kohdallani toimiva ratkaisu. Tarvitsen hyvää ja ravitsevaa ruokaa, jotta mielenkiintoni hyviin valintoihin motivoituu. Nyt vaan annoskoot ja ravintosisältö tulisi saada kohdalleen. Uusimmassa Kg lehdessä oli taas niin ihanan näköisiä ruokareseptejä että tuntui lehteä selaillessa tuoksun jo leijaavan keittiöön. Onko teillä hyviä kesäreseptejä?

Jumppaamisesta huolimatta, koti vaaka yllätti hyvin negatiivisesti. En voinut uskoa kun vaaka näytti miltein neljä kiloa enemmän kuin ennen reissuun lähtemistä. Meinasin vaipua täysin maanrakoon. Olo ei tuntunut lainkaan turpeiselta ja vaan hyvältä. Olin toki herkutellut, syönyt suklaata enemmän kuin olisi ehkä tarvinnut. Mutta ruoka-annokset eivät olleet kovin suuria ja valikoin herkutkin aika huolella, toki kaikkea ruuan sisältöä en ole voinut laskea/tietää. Mutta mielestäni reissu oli sujunut hyvässä hengessä ja olo oli hyvä. Olin jumpannut kaikki tunnit täysillä ja paikat olivat kaikesta treenistä kipeät. Turvotustakaan en juurikaan itsessäni tuntenut.

Teki siis niin mieli heittää hanskat tiskiin, ihan kuin yksi lomareissu olisi pyyhkinyt tyhjiin kaiken työn. Painon jumitus ja työn raskaus verrattuna hyvin laihoihin tuloksiin ei ole nostattanut motivaatiota kovasti, joten loman ”tulokset” vetivät kyllä ihan pohjalle. Kotiin päästyäni myös sain lisäinfoa kilpailun etenemisestä ja tahdin kiristymisestä, joten huoleni nousi tähtiin. En pärjääkkään tässä prokkiksessa, ei minusta ole tähän.

Muutama päivä meni ihan lamaantuneena. Kotona yritin palata takaisin normaaliin ruokavalioon, mutta motivaatio ollessa nollissa, ei salaatit oikeen innostanut. Teki mieli vaan syödä vaaleaa leipää masu täyteen. Onneksi meillä oli jo aiemmin sovittu PT:n kanssa treeni torstaille. Lähdin töistä salille vähän pelon sekaisin tunnelmin. Olisi inhottavaa myöntää Timolle, että painon kannalta reissu ei mennyt ihan putkeen, vaikka muuten olin reissusta tykännyt. Jostain ne piilokalorit ym oli matkaan hypännyt. Se hyvä reissun liikuntamäärässä oli että olin heti maanantaina käynyt sauvakävelyllä ja tiistainakin vetänyt salilla aerobisen treenin helpottaakseni sisäistä tuskaa vaa’an edessä. Timo kuitenkin kuunteli irvailematta ja lähti vetämään treeniä. Tehot saatiin irti ja usko omaan tekemiseen alkoi jälleen palautua.

Jotenkin tuntuu, että jokin ihmeellinen letkeys ja samalla sopiva kurinalaisuus kiteytyy Timossa. Se on juurikin pitkän tähtäimen kaveri ja olen kiitollinen, että juuri hän treenaa mua. Jotenkin se yhdessä vedetty perustreeni vaan nosti ajatuksiin taas sen minkä takia duunia tehdään ja takapakeista viis. Nyt ollaan muuttamassa elämää pitkällä tähtäimellä. Treenin jälkeen rahka maistui taas taivaalliselta herkulta. Ja kotona väsäsin pitkästä aikaa salaatin!

Loppuviikosta virittäydyttiin lasten kanssa vapputunnelmiin, käytiin uimassa, puhalleltiin saippuakuplia, askarreltiin vappunaamareita, ihasteltiin Pyynikin näkötornin maisemia ja toki syötiin munkitkin. Harmiksi vain nokka alkoi vuotamaan jälleen kerran eli flunssa meinaa iskeä jälleen, eikö ne ole jo mun osalta kärsitty?? Tarvii yrittää levätä, jotta liikkumiseen ei tulisi taas pitkä tauko.

Pitkä tauko on myös seuraaviin Kg-lehden kuvauksiin. Onneksi pidetään mimmien kanssa yhteyttä, ja on upeaa kuulla muiden onnistumisista. Siis wau, naiset on tehnyt lujasti töitä ja näen kesällä seuraavissa kuvauksissa varmasti keveitä askelia ja niitä löytyneitä vyötäröitä. Tarvii vaan uskoa omaan tekemiseen, vaikka tulokset vielä laihoja niin pitkässä juoksussa niistä tulee lihavia ja munkin vyötärä vielä löytyy kaiken tämän säädön alta!

Olin mukana The Voicen Annilla on lentokone matkalla ja matka oli aivan huippu. Teki todella hyvää saada breikki kevääseen. Tuntemattomien naisten joukko yllätti positiivisuudellaan ja matkan varrelle sattui hyviä kohtaamisia. Ennen kaikkea kuitenkin omaa aikaa!

Jotenkin oma työ, lasten kuskaus päiväkotiin, liikkuminen, painonpudotus ym on saanut omat voimavarat aika loppuun. Kuin huomaamatta on ollut taas monta rautaa tulessa ja jonnekin kauan on jäänyt Johanna. Breikki tuli siis niin tarpeeseen. Ja olin niin otettu kun oma mieskin lähetti vaimon reissulle hyvillä mielin.

Matka oli siis varsinainen aktiiviloma. Aamulla noustiin ylös ja ennen aamupalaa hypättiin ”jumppasaliin”. Meillä oli energiset ja ihastuttavat ohjaajat matkassa mukana, kiitos Tiina Vainio ja Kimmo Jukuri upeista tunneista. Tiina ja Kimmo veti meille Les Mills tunteja hyvällä sykkeellä ja innolla. Pääsin vihdoin kokeilemaan myös uutta Sh´Bam tuntia ja voi juku se oli mahtavaa! Aion kyllä Suomessa jatkaa ko tunnilla.

Tiina veti myös tehotreenejä CXWorks henkeen, teki niin kipeää nauraa kun koko keskikroppa kipuili kaikista vatsalihastreeneistä. Mutta kyllä vielä aika monta tehotreeniä tarvii vetää jotta olisi niin timmipakkaus kuin Tiina.

Reissulla pääsin myös jatkamaan omaa suosikkiani Bodybalancea, joka sopii erityisen hyvin mun kropalle sen kaikkien rajallisuuksien kanssa. Tänä keväänä olen siis hiljalleen päässyt mukaan uudelleen bodybalanceen ja kyllä keho kiittää. Oli niin rentoa lähteä reissuun jumppakamat matkalaukussa, sai lähteä kevyin mielin kun tiesi että loma ei katkaise liikuntaa.

No reissulla oli siis upeaa seuraa, shoppailua, auringonottoa biitsillä, hyvää ruokaa, Elokuun yksityiskeikka, retki Rondaan ja vaikka mitä. Siis niin joka naisen unelma! Toki omia muruja oli ikävä, mutta oli ihanaa saada omaa aikaa. Itselle mieleistä tekemistä. Lomailua, mutta myös treeniä. Mieli kyllä latautui ja nautti reissussa. Sainpahan vielä kerran viettää 30-vuotis syntymäpäiviä J

Tiistaina se kuitenkin iski, armoton vatsapöpö. Koko perhe maattiin voimattomina kotona, mikä inha tauti. Kyllästymiseen asti olen mielestäni jo sairastellut tämän kevään aikana, mutta mitä vielä, päättipä se tämäkin tauti käydä vieraisilla.

Viikko meni siis aivan plörinäksi. Ensin maattiin huonovointisina useampi päivä ja sitten loppuviikko keräiltiin voimia edes perus arjesta selviämiseksi. Mulla ei ole tästä viikosta mitään hyvää sanottavaa. En ole uhrannut ajatuksen ajatusta prokkikselle, kaikki vähäinen energia on mennyt siihen, että saa pakolliset vastuut hoidettua, lapsille ruokaa ja loppuaika lepoa. Kroppa on kuivanut ja sen tuntee olossa, heikottaa eikä huonovointisuus ei meinaa loppua. Nesteyttelen siis ja toivon ensi viikosta parempaa!